Oulun yhdistys palkkaa Rantasarkaan kesäksi 2018 siistijöitä ajalle 4.6. - 16.9.2018.
Päivittäin siivoukseen kuluu aikaa noin 5 - 6 tuntia. Työn keston ei tarvitse olla koko kesä, vaan voit valita viikon, kaksi tai useamman. Mielellään ei alle viikon sopimuksia.
Vielä on muutama viikko vapaana.
Tehtävään kuuluu Rantasaran alueen yhteisten- ja saniteettitilojen siistiminen.
Lisätietoja ja yhteydenotot mahdollisimman pikaisesti Pirjo Kuisma p. 045 - 883 9808 tai sähköpostilla
25.4.2018
Hallitus
TIEDOTE
Oulun yhdistys laajentaa Tupa-rakennusta vuoden 2018 aikana, aloitus suunniteltu alkavan elokuun alusta.
Laajennusosaan tulee, ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettu keittiö ja kaksi wc/suihkutilaa.
Kaikki päätökset ovat valmiina, hallitus käsitellyt, vuosikokous hyväksynyt ja Oulun kaupungin rakennusvalvonta on hyväksynyt rakennuslupahakemuksen.
Seuraava vaihe olisi saada hyviä rakennuksen ammattilaisia ja talkooväkeä kerätyksi rakennusteamiin.
Nykyiset rakentamisen turvamääräykset sitovat myös meitä Rantasaran alueen tekijöitä aina vain enemmän, joten turvamääräysten puitteissa katsotaan tarvittava määrä tekijöitä mukaan.
Jos olet edes hiukan kiinnostunut aiheesta ota rohkeasti yhteyttä.
Hallituksen puolesta
Pirjo Kuisma
045 - 883 9808
SF-Caravan Oulun Seutu ry:n
sääntömääräinen kevätkokous
pidetään sunnuntaina 22. huhtikuuta 2018 klo 12.00 Oulussa, Virpiniemen Liikuntaopiston auditoriossa, osoite Virpiniementie 525, 90810 Kiviniemi.
Kahvitarjoilu ja jäsenkorttien tarkistus alkaen klo 11.30.
Käsitellään sääntöjen 8 §:n määräämät asiat.
Kokouksessa vierailevat SF-Caravan ry:n puheenjohtaja Olli Rusi sekä Vapepan edustaja, joka kertoo heidän toiminnastaan
Tervetuloa
Oulussa 25.3.2018
Hallitus